Varainhankintaan liittyvät väärinkäsitykset

Varainhankinnasta (fundraising) liikkuu Suomessa kahdenlaisia väärinkäsityksiä. Ensinnäkin moni mieltää varainhankinnan suppeasti vain vastikkeettomien lahjoitusten keräämiseksi. Toiseksi liian usein varainhankinta mielletään nopeaksi kampanjoinniksi. Kärjistetysti: nopea yhteydenotto, pikaneuvottelu yhtä projektia varten ja rahat pakettiin. Kiittäminen on vaikeaa ja turhaa – parempi siirtyä uuteen kohteeseen.

Molemmat käsitykset ovat vääriä.

Varainhankinnan monta ovea

Varainhankinta ei tarkoita vain lahjoituksia, vaikkakin ne muodostavat usein pääosan.

Varainhankinnalla tarkoitetaan kaikkia niitä rahanpyytämisen reittejä, joita voittoa tavoittelematon, yleishyödyllinen organisaatio käyttää. Käytännössä ovia on kolme: yksityishenkilöt, säätiöt ja yritykset.

Yksityishenkilöt ja säätiöt antavat tyypillisesti lahjoituksia. Yritysten osalta tilanne on mielenkiintoinen. Raha voi tulla markkinointibudjetista (sponsorointi tai laajempi kumppanuus), yhteiskuntavastuun budjetista tai yrityksen kyljessä majailevan säätiön, kuten American Express Foundationin tai Ford Foundationin kautta. Nykyään nämä yritysovet nivoutuvat myös mitä erinäisimmillä tavoilla toisiinsa. Yrityksiltä tuleva raha ei koskaan ole puhdasta lahjoittamista, vaan siihen liittyy vähintäänkin yhteys yrityksen visioon ja arvoihin. Näin kuuluukin olla. 

Pitkäaikaisten suhteiden luomista

Toinen harhaluulo liittyy varainhankinnan luonteeseen. Varainhankinta on jo lähtökohtaisesti sudenkuopassa, mikäli siihen lähdetään lyhytnäköisesti kampanjamielialalla. ”Voisitko hankkia meille rahoitusta kevään aikana? Maksamme sinulle provision.”

Ei näin. Varainhankinta voi onnistua vain, mikäli lähtökohtana on luoda pitkäaikaisia suhteita. Varsinkin Suomessa rahahanat on käyty nopeasti läpi, mikäli suhteisiin ei panosteta. Ei siis ole sattumaa, että varainhankinnasta käytetään Amerikassa toista nimitystä ”kehittäminen” (development). Mikäli amerikkalaisista taideorganisaatioista etsii varainhankinnan ammattilaisia, he löytyvät development-yksiköistä, kuten esimerkiksi Dance Theatre of Harlemissa.

Varainhankintaan liittyy elinkaariajattelu, joka lähtee taustatyöstä sekä pitkästä tutustumis- ja esittäytymisvaiheesta. Vasta tämän kosiovaiheen jälkeen voi siirtyä pikkuhiljaa rahan pyytämiseen. Oleellista on huomata, että varainhankinta ei pääty tähän. Kiittäminen ja suhteen hoitaminen lahjoituksen tai sponsorirahan jälkeen on elintärkeää.

Pitkäjänteisyyteen liittyy myös toinen näkökulma. Varsinkin Amerikassa taideorganisaatiot ja muut yleishyödylliset organisaatiot haluavat johdattaa erityisesti lahjoituksen tehneitä yksityishenkilöitä yhä korkeammalle lahjoitusten "tikapuissa": pienet kuukausilahjoitukset suurenevat vuosi vuodelta. Ihannetilanteessa henkilö sitoutuu niin tiiviisti organisaatioon, että testamenttaa tälle osan varallisuudestaan.

Yliopistot pisimmällä

Yliopistot ovat Suomessa pisimmällä varainhankinnassa muutaman vuoden takaisen yliopistouudistuksen ansiosta.

Esimerkiksi Oulun yliopisto korostaa erityisesti pitkäaikaisten suhteiden tärkeyttä varainhankinnassaan: ”Oulun yliopiston varainhankinnan lähtökohtana on pysyvä lahjoituskulttuuri, joka perustuu hyviin yhteiskuntasuhteisiin ja eri sidosryhmien kanssa rakennettuihin kumppanuuksiin.”

Hyvä lähtökohta. Tehtävää riittää kuitenkin myös yliopistokentällä, jotta varainhankinta saadaan myös tuottamaan tulosta.

Missä ovat lahjoittamisen veroporkkanat

Verotus nousee väistämättä esille, kun keskustellaan taiteisiin kohdistuvasta lahjoituskulttuurista ja ennen kaikkea sen puuttumisesta Suomessa. Karkeasti sanottuna Yhdysvalloissa lahjoituksen antaja nauttii verovähennyksistä. Tekemällä lahjoituksen taideorganisaatiolle, yksityishenkilö voi kuitata esimerkiksi voitokkaiden osakekauppojen veroja.

Suomesta vastaava veroporkkana puuttuu. Yksityishenkilö ei saa vähentää taiteen hyväksi antamiaan lahjoituksia tuloverotuksessaan. Miksi siis lahjoittaa, jos tätä ei tueta millään tavalla?

Muutoksen tuulia?

Joitakin muutoksen tuulia on havaittavissa. Toistaiseksi kuitenkin yliopistot ovat lohkaisseet pisimmän korren samalla kun taideorganisaatiot ovat jääneet viereen nieleskelemään.

Korkeakoulu-uudistukseen liittyen yksityishenkilöt (ja yhteisöt) ovat nimittäin saaneet vähentää yliopistoille, korkeakouluille tai yliopistorahastoille tekemiään lahjoituksia - Suomessa ja muualla Euroopan talousalueella. Käytännössä lahjoituksen on täytynyt olla vähintään 850 euroa. Vähennysoikeus ulottuu 250 000 euroon asti. Tämä lahjoitusvähennys näyttäisi olevan voimassa tämän vuoden loppuun asti, ellei tätä pidennetä.

Yhteisöt voivat lahjoittaa verovapaasti ”kuumalle listalle”

Yhteisöillä on lahjoittamisen osalta enemmän vapauksia. Ne voivat saada edellä mainitun lisäksi lahjoitusvähennyksen tehdessään lahjoituksen tiedettä, taidetta tai suomalaista kulttuuriperinnettä edistävälle yhdistykselle. Tässä yläraja on 50 000 euroa.

Lahjoituksen saajan on lisäksi oltava Verohallinnon ”kuumalla listalla” eli sillä täytyy olla Verohallinnon nimeämispäätös. Yhdysvalloissa kriteeri täyttyy sillä, että lahjoittaa yleishyödylliselle, voittoa tavoittelemattomalle organisaatiolle.

Varainhankintakulttuuri lastenkengissä

Verotusta on muutettava. Yksityishenkilöiden tekemiä lahjoituksia taiteelle on kannustettava verovähennysten avulla. Tämähän kaikki on luovan talouden edistämistä, eikö totta?

Pelkkä verotuksen muuttaminen ei toki vielä avaa rahapuroa. Taideorganisaatioiden on opeteltava varainhankintaa. Tarkemmin sanottuna koko varainhankintakulttuuri on rakennettava Suomeen.

Mikä onkaan suurin syy, että ihmiset lahjoittavat Amerikassa? Se, että joku oivaltaa pyytää lahjoitusta. Jos ei pyydä, ei voi saadakaan.

Lue lisää verotuksesta täältä: 

• Yksityishenkilöiden verotus
• Lahjoitusten verotus
• Yhteisöiden ja yhdistysten verotus, lista verovapaista lahjoituskohteista
• Yhdistysten ja säätiöiden verotusohje

Lahjoittamisen perinteet Amerikassa

Amerikkalainen talouslehti Forbes rohkenee väittää tuoreessa artikkelissaan, että lahjoittajat nousevat merkittävään asemaan maailmanlaajuisesti eri maiden hallitusten vetäytyessä rahoittajina.

Lehden artikkelissa viitataan Warren Buffettin ja Bill Gatesin ”Giving Pledge” -kampanjaan. Vuonna 2010 käynnistetyn kampanjan ideana on houkutella miljonäärit lahjoittamaan merkittävä osa omaisuudestaan hyvään tarkoitukseen, voittoa tavoittelemattomille organisaatioille.

Epäonnistumisesta kampanjaa ei voi syyttää, sillä mukana on jo 81 miljonääriä. Buffett ja Gates hyödyntävät suhdeverkostojaan sekä mediaa ja kiertävät myös maailmassa kertoen kampanjasta.

Lahjoittaminen osa amerikkalaisuutta

Lahjoittamisen (philanthropy) kulttuuri on amerikkalaisuuden ytimessä. Itse asiassa jo toinen teollinen vallankumous 1800-luvun lopulta lähtien toi Amerikkaan paitsi jättiyhtiöt, myös ennennäkemättömän rikkaat liikemiehet, kuten US Steelin Andrew Carnegien ja Standard Oilin John D. Rockefellerin.

Carnegiestä, Rockefelleristä ja heidän kaimoistaan käytetään kaksitulkintaista ”Robber Baron” -nimitystä, sillä rahan alkuperästä ja liiketoiminnan rehellisyydestä on monenlaisia näkemyksiä. Yhtenäistä kaikille oli kuitenkin lahjoittaminen myös hyvään tarkoitukseen – esimerkiksi taiteelle, koulutukselle, lääketieteelle ja tekniikalle. Ei siis ole sattumaa, että maasta löytyy muun muassa Rockefeller University ja Carnegie Hall.

Hyväntekeväisyydestä järjestelmälliseksi lahjoittamiseksi

Lahjoittamisen juuret juontavat Amerikassa 1600-luvun alun kolonialismiin ja vanhasta maailmasta tulleisiin tapoihin. Varhaisissa siirtokunnissa perheet ja naapurit auttoivat pienissä piireissä toisiaan hyväntekeväisyyden tapaan. Uskonnolla oli vahva rooli, sillä tekemällä hyvää toivottiin oikotietä pelastukseen.

Yhdysvaltain itsenäistymisen jälkeen hyväntekeväisyys alkoi etääntyä uskonnosta ja kehittyä hiljakseen laajemman, järjestelmällisemmän lahjoittamisen suuntaan. Hyväntekeväisyys säilyi toki edelleen pienessä mittakaavassa. Lahjoittamista alettiin käyttää myös vaikuttamisen keinona. Valtion roolista muodostui samalla pienempi kuin Euroopassa.

Teollisen vallankumouksen synnyttämät ”ryövärimiljonäärit” nostivat lahjoittamisen tapetille. Myöhemmin maailmansodat saivat aikaan laajamittaista lahjoittamista. Erityisesti toisen maailmansodan jälkeen amerikkalaiset organisaatiot, kuten Ford Foundation, avasivat rahakirstujaan eri puolilla maailmaa. 

Yksittäiset lahjoittavat eniten tämän päivän Amerikassa

Vuotuisten lahjoitusten kokonaissumma on Amerikassa peräti 298 miljardia dollaria.

Yllättäen yksittäiset lahjoittajat muodostavat piirakan suurimman siivun – peräti 73 prosenttia Giving USA:n tuoreen raportin mukaan. Yritysten osuus on vain viisi prosenttia. Toki yritysten osuus on harmaampi, sillä esimerkiksi sponsorointi ei näy näissä luvuissa.

Valtaosa lahjoitusdollareista suuntautuu uskontoon, missä heijastuu yksittäisten lahjoittajien rooli. Yritykset ovat Suomea näyttävämmin esillä taiteen ja kulttuurin parissa, vaikkakin niiden osuus kokonaispotista on maltillinen.

Miksi taide ei houkuta yritysrahaa?

Pian käynnistyvä Pori Jazz on harvinaislaatuinen helmi taiteen ja kulttuurin parissa: se kiinnostaa yrityssponsoreita. Monella muulla kulttuurialan organisaatiolla tilanne on karumpi, sillä Mainostajien Liiton tuoreen barometrin mukaan kulttuuri lohkaisee vain noin 15 prosentin siivun 171 miljoonan euron sponsorointikakusta. Urheilu herkuttelee sen sijaan 57 prosentin lohkollaan.

Yhdysvalloissa taide ja raha elävät varsin erilaista liittoa. Yritykset ovat mukana taiteen ja kulttuurin parissa huomattavasti voimakkaammin ja useammalla tavalla kuin Suomessa. Sponsoroinnin lisäksi ne ovat monesti mukana niin lahjoittajina kuin mitä erilaisempina kumppaneina. Lisäksi kun Suomessa yritysvastuu yhdistetään ympäristöön ja paikallisiin oloihin, Yhdysvalloissa vastuullisina yrityksinä pidetään niitä, jotka lahjoittavat osan tuotoistaan erilaisille organisaatioille - myös taiteelle.

Keväinen Guggenheim-keskustelu nosti taiteen ja rahan liiton jälleen puheenaiheeksi. Helsingin kaupungille oltiin sysäämässä miljoonien eurojen vuotuista rahoitusvastuuta. Yksityistä rahaa ei löytynyt, vaikka esimerkiksi ministeri Stefan Wallin nosti tämän esille jo vuosi sitten.

Missä olivat yritysrahoittajat ja yksityiset rahoittajat? Eikö taiteen ja kulttuurin tukeminen ja kumppanina oleminen ole edelleenkään trendikästä? Kiinnostaako yrityksiä vain yhteistyö urheilun päälajien kanssa? Siitäkin huolimatta, että doping-skandaalit ovat usein kaikkien huulilla?

Taiteen ja rahan liitto elää Yhdysvalloissa

Amerikkalaiset pitävät Suomen taide- ja kulttuurialaa onnekkaana. "Sehän saa valtiolta tukea!" Todellisuudessa valtion tuki jakautuu epätasaisesti ja suurimmat, kuten Kansallisooppera, lohkaisevat ison palan. Moni taiteilija sinnittelee ja hakee epätoivoisesti apurahoja.

Tulevaisuudessa tuki vähentynee entisestään, mikä nostaa yritysrahoituksen ja yksittäisen rahoittajien tärkeyttä. Taide- ja kulttuuriorganisaatiot tarvitsevat yrityskumppaneita sekä yksityisiä lahjoittajia. Tämän lisäksi niiden on kehitettävä markkinointiosaamistaan. Taideorganisaatiot joutuvat lähestymään yrityksiä - halusivat tai eivät.

Yhdysvalloissa lahjoittamisen kulttuuri on osa amerikkalaisuutta paljolti maan omanlaisen historian vuoksi. Kun yksityishenkilö antaa muutaman roposen soppakeittiölle tai katastrofin uhreille, voidaan puhua vielä hyväntekeväisyydestä (charity). Sen sijaan laajempi, organisaatioiden tekemä järjestelmällinen lahjoittaminen (philanthropy) on asia erikseen. Tämä laajempi ilmiö puuttuu Suomesta taiteen parista, eikä ilmiölle löydy kunnollista suomenkielistä sanaakaan.

Yksityiset henkilöt tekevät säännöllisiä lahjoituksia taideorganisaatioille tai nimeävät taideorganisaation jopa edunsaajaksi testamenttiinsa saaden verohelpotuksia ja hyvää mainetta. Yritykset puolestaan ovat mukana taiteen ja kulttuurin parissa niin lahjoittajina, sponsoreina kuin kumppaneinakin.

Tämä uusi blogi seuraa taiteen ja rahan liittoa sekä New Yorkista että Suomesta käsin. Tervetuloa lukijaksi!