Kulttuurilta miljoona pois – varainhankinnan tärkeys korostuu

Törmään hämmentävän usein keskusteluissa seuraavanlaiseen ajatteluun: jos taide- ja kulttuuriorganisaatiot käynnistävät aktiivisen varainhankinnan ja saavat rahaa myös yksityishenkilöiltä ja yrityksiltä, valtion rahoitus vähene entisestään. Valitettavasti tämä julkinen rahoitus saattaa vähentyä muutenkin. Ministeri Paavo Arhinmäki ilmoitti eilen, että ministeriön kulttuuriin ja taiteeseen kohdistuvista määrärahoista leikataan miljoona euroa.

Helpotuksen huokaus

Monet helpottuivat kuullessaan, että säästö on "vain" miljoona ja sekin otetaan ministerin omasta kakusta – siitä potista, joka on tarkoitettu yllättäviä tilanteita varten. Alunperin odotettiin 10 prosentin säästöjä, mutta säästöt jäivätkin tuosta kolmanekseen. Kansallisoopperan pääjohtaja Päivi Kärkkäinen huokasi helpotuksesta julkisesti.

Rahoituspohjan laajennus

Minkä vuoksi julkinen ja yksityinen raha koetaan Suomessa mustavalkoisesti toistensa kilpailijoiksi? Eikö olisi kaikkien edun mukaista, että kulttuurin ja taiteen julkinen rahoitus jakautuisi nykyistä useammalle taholle ja että se toimisi sulassa sovussa yksityisen rahan kanssa.

Rahoitusalalla tätä kutsutaan riskien hajauttamiseksi. Kaikkea ei kannata laittaa yhteen koriin. Jos kori heilahtaa, kaikki on menetetty. Ihanteellisessa tilanteessa taideorganisaatio saa rahoitusta niin valtiolta kuin yksittäisiltä lahjoittajilta, säätiöiltä että yrityksiltä.

Varainhankinta kilpailuetuna

Varainhankinta ei ole taide- ja kulttuurialalla Suomessa vielä pakollista. Tämä on hyvä, sillä moni organisaatio ei olisi vielä valmiskaan ja tarvitsee apua valmisteluihin. Toiminta-ajatuksen ja siitä johdetun strategian täytyy olla viimeiseen asti hiottu ja budjettiin linkitetty. Pääviestin täytyy olla kirkkaana mielessä: miksi sijoittaa juuri meidän organisaatioomme ja miksi juuri nyt. Viestintään ja markkinointiin täytyy satsata, jotta päästään varainhankinnan ytimeen: pitkäaikaisten suhteiden luomiseen.

On kuitenkin aivan selvää, että ne taideorganisaatiot, jotka lähtevät kehittämään strategista varainhankintaa ensimmäisten joukossa, saavat lyömättömän kilpailuedun. Yksi kätevä keino on erilaisten jäsenyysohjelmien rakentaminen. Tarjoa mahdollisuus tavata taiteilijoita, ostaa lippuja ensimmäisten joukossa ja kurkistaa verhojen taakse. Kaikki, mitä ei suoraan rahalla saa, kiinnostaa aina.

Miksi et hyppäisi kilpapyörän selkään naapuriorganisaatioiden vielä kävellessä?

Haluatko tukea Lincoln Centeriä?

Tämä viikko on ollut mielenkiintoinen. Tutkimuskiireideni keskellä olen saanut postitse kaksi lahjoituspyyntöä: toisen esittävien taiteiden keskukselta, Lincoln Centeriltä ja toisen keskuspuistosta huolehtivalta Central Park Conservancylta. Molempien viesti on sama: pyyntö liittyä organisaation jäseneksi tai ystäväksi – lahjoittajaksi.

Tartu kiinni kävijään ja ystävysty!

Lincoln Centerin kirje on aavistuksen mielenkiintoisempi. En nimittäin ole tukenut organisaatiota aiemmin. Aktiivisena ja aloitteellisena Lincoln Center on huomannut, että kävin tammikuussa sen konserttitiloissa: filippiiniläisen musikaalilegendan, Lea Salongan, konsertissa. Tämä järjestettiin Lincoln Centerissä, osana American Songbook -konserttisarjaa.

Lincoln Center osoittaa aktiivisuuttaan ja tarttuu kiinni kävijään. Kuka olisikaan todennäköisempi lahjoittaja kuin sellainen, joko on ihastunut käydessään paikassa konsertissa?

Kirjeessä kosiskellaan liittymään Lincoln Centerin ystäväksi. Kaupallisella puolella puhuttaisiin kanta-asiakkaista, mutta yleishyödyllinen organisaatio haluaa astetta syvällisempää suhdetta.

Lincoln Center tarjoaa ystävälleen mahdollisuutta ostaa lippuja ennenkuin ne menevät julkisesti myyntiin. Lisäksi luvassa on kutsuja vain jäsenille suunnattuihin harjoituksiin sekä alennuksia lähiseudun liikkeisiin.

Rakastatko puistoasi?

Central Park on New Yorkin sydän. Ei siis ihme, että kosiskelu alkaa lauseella: "Oletko ollut rakastunut puistoosi lähiaikoina"?

"Puistosta voi nauttia sadoilla tavoilla ympäri vuoden: lenkkeilemällä puiden ympäröimänä, käymällä sunnuntaikävelyllä Mall-kävelykadulla, nauttimalla piknikistä, pelaamalla pallopelejä, katselemalla lintuja ja luistelemalla."

Jos nämä kirjeet olisivat tulleet minulla pari vuotta sitten, en olisi lahjoittanut. Syykin on selvä: minulla ei ollut suhdetta näihin paikkoihin. Lähes kolmen New York -vuoden aikana tuo suhde on kuitenkin muodostunut. Halu lahjoittamiseen on myös kasvanut.

Uskon täysipainoisesti amerikkalaisen varainhankinnan keskeisimpään mantraan: varainhankinta on suhteiden luomista ja pitkäjänteistä toimintaa. Ne suomalaiset taideorganisaatiot, jotka oivaltavat tämän jo nyt ja alkavat rakentaa pitkäaikaisia suhteita, saavat huikean kilpailuedun muihin verrattuna.

Tutkijan hattu päähän

Nyt palaan takaisin kahden tutkimuksen pariin. Toinen tutkimus käsittelee Dance Theatre of Harlemin varainhankintaa vuosien 2004 ja 2013 väliseltä ajalta. Toinen puolestaan koskee yliopistoiden varainhankintaa.

Mielenkiintoista ja inspiroivaa. Mutta kaikkiaan 45 haastattelun ja muun aineiston purkaminen sekä analysointi pitävät kiireisenä vielä huhtikuun loppuun asti.