perjantai 21. syyskuuta 2012

Missä ovat lahjoittamisen veroporkkanat

Verotus nousee väistämättä esille, kun keskustellaan taiteisiin kohdistuvasta lahjoituskulttuurista ja ennen kaikkea sen puuttumisesta Suomessa. Karkeasti sanottuna Yhdysvalloissa lahjoituksen antaja nauttii verovähennyksistä. Tekemällä lahjoituksen taideorganisaatiolle, yksityishenkilö voi kuitata esimerkiksi voitokkaiden osakekauppojen veroja.

Suomesta vastaava veroporkkana puuttuu. Yksityishenkilö ei saa vähentää taiteen hyväksi antamiaan lahjoituksia tuloverotuksessaan. Miksi siis lahjoittaa, jos tätä ei tueta millään tavalla?

Muutoksen tuulia?


Joitakin muutoksen tuulia on havaittavissa. Toistaiseksi kuitenkin yliopistot ovat lohkaisseet pisimmän korren samalla kun taideorganisaatiot ovat jääneet viereen nieleskelemään.

Korkeakoulu-uudistukseen liittyen yksityishenkilöt (ja yhteisöt) ovat nimittäin saaneet vähentää yliopistoille, korkeakouluille tai yliopistorahastoille tekemiään lahjoituksia - Suomessa ja muualla Euroopan talousalueella. Käytännössä lahjoituksen on täytynyt olla vähintään 850 euroa. Vähennysoikeus ulottuu 250 000 euroon asti. Tämä lahjoitusvähennys näyttäisi olevan voimassa tämän vuoden loppuun asti, ellei tätä pidennetä.

Yhteisöt voivat lahjoittaa verovapaasti ”kuumalle listalle”


Yhteisöillä on lahjoittamisen osalta enemmän vapauksia. Ne voivat saada edellä mainitun lisäksi lahjoitusvähennyksen tehdessään lahjoituksen tiedettä, taidetta tai suomalaista kulttuuriperinnettä edistävälle yhdistykselle. Tässä yläraja on 50 000 euroa.

Lahjoituksen saajan on lisäksi oltava Verohallinnon ”kuumalla listalla” eli sillä täytyy olla Verohallinnon nimeämispäätös. Yhdysvalloissa kriteeri täyttyy sillä, että lahjoittaa yleishyödylliselle, voittoa tavoittelemattomalle organisaatiolle.

Varainhankintakulttuuri lastenkengissä


Verotusta on muutettava. Yksityishenkilöiden tekemiä lahjoituksia taiteelle on kannustettava verovähennysten avulla. Tämähän kaikki on luovan talouden edistämistä, eikö totta?

Pelkkä verotuksen muuttaminen ei toki vielä avaa rahapuroa. Taideorganisaatioiden on opeteltava varainhankintaa. Tarkemmin sanottuna koko varainhankintakulttuuri on rakennettava Suomeen.

Mikä onkaan suurin syy, että ihmiset lahjoittavat Amerikassa? Se, että joku oivaltaa pyytää lahjoitusta. Jos ei pyydä, ei voi saadakaan.

Lue lisää verotuksesta täältä: 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti