sunnuntai 3. maaliskuuta 2013

Lahjoitus taiteelle – hyväntekeväisyyttä vai sijoitus?

Lahjoitukset Punaiselle Ristille tai Greenpeacelle on helppo nähdä hyväntekeväisyytenä. Entä lahjoitukset taideorganisaatiolle? On harhaanjohtavaa ajatella, että lahjoitus olisi puhdasta hyväntekeväisyyttä. Se on hyvä nähdä enemmänkin sijoituksena. Sama sijoitusnäkökulma tuli esille, kun haastattelin eilen Upper Manhattan Empowerment Zonen (UMEZ) asiantuntijoita tutkimustani varten.

Sijoitus vipurahoituksella


UMEZ keskittyy nimensä mukaisesti auttamaan Manhattanin pohjoisosan organisaatioita. Taiteen ja kulttuurin saralla se auttaa paikallisia organisaatioita sekä kehittämään että kasvattamaan toimintojaan. Hyvinvoivat taideorganisaatiot piristävät alueen taloutta ja tuovat hyvinvointia.

UMEZ on ollut yksi Dance Theatre of Harlemin (DTH) tärkeimmistä rahoittajista viimeisen kolmen vuoden aikana. Se on antanut DTH:lle apurahoja yhteensä reilusti yli puolen miljoonan dollarin edestä. Koska apurahat ovat UMEZille sijoitus, niihin on sisältynyt tiukkoja raportointivaatimuksia. Mielenkiintoisesti UMEZ on käyttänyt myös vipurahoitusmallia: DTH sai lisärahoitusta, kun se onnistui laajentamaan rahoituspohjaa yleisemminkin.




Dance Theatre of Harlemin uuden ammattiryhmän jäseniä vuotuisessa Vision-gaalassa tiistaina.


Sijoita vain niihin, joihin uskot


Sijoitusnäkökulma saattaa kuulostaa karulta, mutta asian voi ajatella toisinkin päin. Eikö ole järkevää lahjoittaa rahaa vain niille organisaatioille, joihin uskoo? Koska meidän kaikkien makumme on erilainen, lahjoitukset jakaantuvat luonnostaankin usealle eri taidealalle ja -organisaatiolle. Miksi sijoitus? Siksi, että kaikki me lahjoittajat haluamme nähdä taideorganisaation kasvavan ja tuovan lisää sisältöä.

Jos jokin organisaatio ei onnistu keräämään lahjoituksia, ongelma on joko organisaation toiminnassa tai sen resursseissa. Joko toiminta-ajatukselle ei ole kysyntää, organisaation taidetta ei arvosteta tai organisaatiolla ei ole tarpeeksi henkilötyövoimaa strategisen varainhankinnan tekemiseen. Mikäli taideorganisaatio on yhteiskunnalle tärkeä, on tärkeää, että valtio astuu voimakkaammin apuun tässä kohti.

Kuinka paljon julkista rahaa?


Kuinka paljon taideorganisaatioiden tulisi saada julkista ja kuinka paljon yksityistä tukea? Yleispätevän vastauksen antaminen on täysin mahdotonta. Paras malli on jossakin yhdysvaltalaisen minimaalisen tuen ja eurooppalaisen vahvan tuen välimaastossa. Guardianin taannoisessa artikkelissakin herätettiin keskustelua samasta julkisen ja yksityisen rahan tasapainoilusta.

On tärkeää, että valtio turvaa tietyn perusrahoituksen, sillä taidetta ja kulttuuria ei tehdä pelkästään niiden itsensä vuoksi. Taiteella on monenlaisia vaikutuksia niin tunnetilojen luomisesta yleissivistyksen nostamiseen kuin terveydellisiinkin vaikutuksiin. Puhumattakaan luovuuden kasvattamisesta. Kaikki tämä vaikuttaa myönteisesti hyvinvointiin ja elämänlaatuun. Julkisen tuen avulla taide tulee kaikkien saataville.

Mikäli kaikki rahoitus tulee yksityisiltä lahjoittajilta, taideorganisaation elämä on epävakaampaa. Riski rahavirran loppumiselle on aina olemassa. Näistä syistä hedelmällisin vaihtoehto löytyy yhdysvaltalaisen ja eurooppalaisen mallin välistä.

Nykyisessä suomalaisessa mallissa on yksi iso haaste – valtion tuki ei jakaudu tasaisesti taideorganisaatioille. Lisäksi pieni joukko ihmisiä tekee päätökset tuensaajista. Miten uusien organisaatioiden ja tuoreiden ideoiden on mahdollista nousta pinnalle?

P.S. Kiitos Jukalle artikkelivinkistä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti