Kiitä nopeasti ja muista hoitaa suhdetta

Minulta kysyttiin tällä viikolla, että voiko amerikkalaisen varainhankintamallin kopioida suomalaiseen taideorganisaatioon. Ei – mitään ei voi suoraan kopioida. Mutta ilman muuta Amerikasta voi hakea siellä toimivia malleja ja soveltaa niitä Suomeen. Joka puolella maailmaa varainhankinnassa korostuu kaksi asiaa: kiittäminen ja suhteiden pitkäjänteinen hoitaminen.

Kiitä aina 24 tunnin sisällä

Kiittäminen on äärimmäisen tärkeä osa koko amerikkalaista virallista asiointi ja -liike-elämäkulttuuria. Ja se pitää tehdä nopeasti; mieluiten seuraavan vuorokauden sisällä. Kiittäminen on niin oleellista, että sen puuttumisen huomaa vieläkin radikaalimmin.

Teen itse parhaillaan kahta tutkimusta: sekä taideorganisaatioiden että yliopistojen varainhankinnasta Amerikassa. Kiittämisen kulttuuri on iskostunut selkäytimeeni ja olen parhaani mukaan lähettänyt kaikille noin 40 haastattelemalleni henkilölle – niin Suomessa kuin Yhdysvalloissa – kiitosviestin vuorokauden sisällä haastattelun jälkeen.

© Glassdoor Blog

Varainhankinnassa kiittäminen on elinehto. Lahjoittakandidaattia kiitetään kiinnostuksesta ja mahdollisuudesta tavata sekä itse tapaamisista. Tietyt pelisäännöt astuvat voimaan lahjoituksen jälkeen: jokaiselle lahjoittajalle lähetetään summasta riippumatta käsinkirjoitettu kiitoskortti mahdollisimman pian lahjoituksen saamisen jälkeen. Sama lähetetään yrityskumppaneille. Allekirjoittajana on paitsi lahjoituksen pyytäjä, myös organisaation johtaja.

Suhteen hoitaminen

Toinen tärkeä periaate on suhteen hoitaminen.

Aivan aluksi mahdolliset lahjoittajat ja nykyiset lahjoittajat pisteytetään katsomalla kolmea asiaa:

• olemassa oleva yhteys organisaatioon (linkage): tunteeko lahjoittajakandidaatti esimerkiksi hallituksen jäseniä tai onko hän tehnyt vapaaehtoistyötä?
• mahdollisuus tehdä lahjoituksia (ability): mikä on henkilön varallisuus, millaisia lahjoituksia on mahdollista pyytää?
• kiinnostus (interest): mikä on lähinnä lahjoittajan sydäntä, mikä puhuttelee häntä parhaiten? Jos lahjoittaja on kiinnostunut esimerkiksi koulutuksesta, voisiko häntä houkutella lahjoittamaan teatterin yleisötyölle tai taidekasvatusprojektille esitysten sijasta?

Moni haastattelemistani asiantuntijoista on verrannut lahjoittajasuhteiden hoitamista avioliittoon. Ensin kartoitetaan mahdolliset kumppanit ja selvitetään yhteisiä kiinnostuksen kohteita. Kun yhteys on löytynyt, tutustutaan ajan kanssa. Lahjoittajakandidaatti kutsutaan teatteriesityksiin, katsomaan taidekasvatusprojekteja lasten kanssa, keskustelemaan taiteilijoiden kanssa ja kuuntelemaan taiteellisen johtajan maalaamaa näkymää tulevasta. Lahjoitus on kuin sormusten vaihtaminen. Lahjoituksesta alkaa uusi – toivottavasti elinikäinen – suhde, jota täytyy vaalia jatkuvasti.

Viestinnän "hampurilaismalli"

Yleispätevänä sääntönä viestintään on vielä yksi ohje: viestinnän hampurilaismalli. Tämä koskettaa kaikkea viestintää; varainhankinnan ulkopuolellakin.

Aloita aina myönteisellä viestillä ja lopeta myönteiseen viestiin. Pihvi eli itse asia on tuossa välissä. Kun viestin rakentaa tällä periaatteella, välissä voi sanoa hankalankin asian.

Tämä asia tuli mieleeni tällä viikolla, kun sain suomalaiselta taidealan osaajalta sähköpostin, josta puuttui sekä kiittäminen että hampurilaismalli. Viesti sisälsi pelkän pihvin. Kolme vuotta Amerikassa asuneena viesti särähti korvaani.

Ne, jotka taitavat nopean kiittämisen ja muistavat hampurilaismallin viestinnässään, erottuvat Suomessa edukseen.

Lahjoitus taiteelle – hyväntekeväisyyttä vai sijoitus?

Lahjoitukset Punaiselle Ristille tai Greenpeacelle on helppo nähdä hyväntekeväisyytenä. Entä lahjoitukset taideorganisaatiolle? On harhaanjohtavaa ajatella, että lahjoitus olisi puhdasta hyväntekeväisyyttä. Se on hyvä nähdä enemmänkin sijoituksena. Sama sijoitusnäkökulma tuli esille, kun haastattelin eilen Upper Manhattan Empowerment Zonen (UMEZ) asiantuntijoita tutkimustani varten.

Sijoitus vipurahoituksella

UMEZ keskittyy nimensä mukaisesti auttamaan Manhattanin pohjoisosan organisaatioita. Taiteen ja kulttuurin saralla se auttaa paikallisia organisaatioita sekä kehittämään että kasvattamaan toimintojaan. Hyvinvoivat taideorganisaatiot piristävät alueen taloutta ja tuovat hyvinvointia.

UMEZ on ollut yksi Dance Theatre of Harlemin (DTH) tärkeimmistä rahoittajista viimeisen kolmen vuoden aikana. Se on antanut DTH:lle apurahoja yhteensä reilusti yli puolen miljoonan dollarin edestä. Koska apurahat ovat UMEZille sijoitus, niihin on sisältynyt tiukkoja raportointivaatimuksia. Mielenkiintoisesti UMEZ on käyttänyt myös vipurahoitusmallia: DTH sai lisärahoitusta, kun se onnistui laajentamaan rahoituspohjaa yleisemminkin.

Dance Theatre of Harlemin uuden ammattiryhmän jäseniä vuotuisessa Vision-gaalassa tiistaina.

Sijoita vain niihin, joihin uskot

Sijoitusnäkökulma saattaa kuulostaa karulta, mutta asian voi ajatella toisinkin päin. Eikö ole järkevää lahjoittaa rahaa vain niille organisaatioille, joihin uskoo? Koska meidän kaikkien makumme on erilainen, lahjoitukset jakaantuvat luonnostaankin usealle eri taidealalle ja -organisaatiolle. Miksi sijoitus? Siksi, että kaikki me lahjoittajat haluamme nähdä taideorganisaation kasvavan ja tuovan lisää sisältöä.

Jos jokin organisaatio ei onnistu keräämään lahjoituksia, ongelma on joko organisaation toiminnassa tai sen resursseissa. Joko toiminta-ajatukselle ei ole kysyntää, organisaation taidetta ei arvosteta tai organisaatiolla ei ole tarpeeksi henkilötyövoimaa strategisen varainhankinnan tekemiseen. Mikäli taideorganisaatio on yhteiskunnalle tärkeä, on tärkeää, että valtio astuu voimakkaammin apuun tässä kohti.

Kuinka paljon julkista rahaa?

Kuinka paljon taideorganisaatioiden tulisi saada julkista ja kuinka paljon yksityistä tukea? Yleispätevän vastauksen antaminen on täysin mahdotonta. Paras malli on jossakin yhdysvaltalaisen minimaalisen tuen ja eurooppalaisen vahvan tuen välimaastossa. Guardianin taannoisessa artikkelissakin herätettiin keskustelua samasta julkisen ja yksityisen rahan tasapainoilusta.

On tärkeää, että valtio turvaa tietyn perusrahoituksen, sillä taidetta ja kulttuuria ei tehdä pelkästään niiden itsensä vuoksi. Taiteella on monenlaisia vaikutuksia niin tunnetilojen luomisesta yleissivistyksen nostamiseen kuin terveydellisiinkin vaikutuksiin. Puhumattakaan luovuuden kasvattamisesta. Kaikki tämä vaikuttaa myönteisesti hyvinvointiin ja elämänlaatuun. Julkisen tuen avulla taide tulee kaikkien saataville.

Mikäli kaikki rahoitus tulee yksityisiltä lahjoittajilta, taideorganisaation elämä on epävakaampaa. Riski rahavirran loppumiselle on aina olemassa. Näistä syistä hedelmällisin vaihtoehto löytyy yhdysvaltalaisen ja eurooppalaisen mallin välistä.

Nykyisessä suomalaisessa mallissa on yksi iso haaste – valtion tuki ei jakaudu tasaisesti taideorganisaatioille. Lisäksi pieni joukko ihmisiä tekee päätökset tuensaajista. Miten uusien organisaatioiden ja tuoreiden ideoiden on mahdollista nousta pinnalle?

P.S. Kiitos Jukalle artikkelivinkistä!